Amk:n opiskelijoiden haukikausi käyntiin Paraisilla


Keväinen haukisesonki käynnistyi välittömästi jäiden lähdön jälkeen ja ensimmäiset kalat tulivat heti kun veneet saatiin vesille. Lähdin 2.4.07 (allekirjoittanut) Paraisten merialueelle haukikalaan yhdessä Mikkojen kanssa. Pyörimme illan SKYI:n lähivesillä ja saimme ainoastaan yhden noin kolmekiloisen kalan. Mikko P karkuutti vielä illalla noin 6 kg:n kalan koulun salmen vastarannalta. Suspi tuntui kelpaavan hyvin hitaasti uitettuna. Veden kylmyyden johdosta ei vielä suurempia odotuksia ollut saaliiden osalta.

Tiistaina 3.4 ajoimme vähän kauemmas Paraisten kirkkoselän tuntumaan kokeilemaan hieman syvemmästä vedestä. Saimme Mikko P:n kanssa 5,5 ja 6,5 kg:t kalat noin kolmen metrin vedestä. Syöttinä toimi yllättäen 6" suspi. Samaan aikaan hieman ulompana heittelemässä olivat Teemu ja Riku jotka olivat myös saaneet komeita kaloja. Rikukin sai epävirallisesti uuden enkkahaukensa noin 6 kg:n vonkaleen zaltilla. Hauki oli otillaan ja päivä antoi mukavan vireen alkavalle kaudelle. 


Peltolan Mikko ja kevään avauskala 5,5 kg

 

 

Teksti ja kuvat: Mikko T